perjantai 20. joulukuuta 2013

Loman aloitus

Lähdettiin sitten Mufi-pojan kanssa lomanviettoon. Jotta voisi oikeasti lähteä lomalle, niin pitäähän sitä ensin töitä tehdä :D
Ensin vietettiin päivä toimistolla aputassuna ja häntää huiskuttelemassa.








Toimistolta suunnattiin sitten satamaa ja laivalla kohti Suomea. Matkustettiin Viikkarilla, joten koiraa ei tarvinnut jättää autoon eikä teljetä mihinkään häkkiin. Istuskeltiin kansipaikoilla muina koirina. Saatiin me ihmettelyjä, että miksi koira on mukana laivalla. Kuvittelivat, että olimme olleet risteilemässä vaikka olimmekin ihan vaan reittimatkalla.
Kaiken tämän touhuamisen jälkeen oli hyvä kotosalla kattoa telkkaria ja ottaa unoset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti