maanantai 13. kesäkuuta 2011

Kuulumisia

Eipä pitänyt paikkaansa Pojun muuttaminen. Hoitopaikka halusi pitää Pojun, joten herra jäi sinne hyvin ansatuille eläkepäiville.

Mufi nauttii ainoana lemmikkinä. Selkeästi se ei tarvitse eläinkaveria, ei kissaa tai toista koiraa, kilpailemaan huomiosta. Toisaalta, nyt kun asunto on pienempi, ei tänne toista lemmikkiä mahdukaan.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Muutosten kevät

Terve taas! Täällä ollaan, pienillä muutoksilla kuten otsikkokin kertoi.

Ensiksi, asuinpaikka on vaihtunut. Emäntä päätti palata jälleen kerran tuttuihin maisemiin ja muutti Vantaalle.

Toiseksi, lauman koko on vaihtunut. Mummukoira meni emännän ystävän luokse ja voi paljon paremmin kuin täällä (tai siis siellä missä ennen oltiin). Siellä mummeli saa olla ainoa koirana ja prinsessana eikä sen tarvitse kilpailla huomiosta.
Joten lauman kokoon panoksi jäi pojat, Muppet ja Poju. Poju on tosin vielä hoidossa. Muuttaa uuteen kotiin, jahka saadaan koti valmiiksi :)

Kevät-kuratassuin!

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Tauko

Tämän blogin päivityksiin tulee taukoa. Palaamme keväämmällä :)

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Ulkoilukuvia

Mufi hyppäsi umpihankeen :)

Mummeli malttoi hetken olla paikallaan.

Päivitystä piiiitkästä aikaa

Elo on jatkunut suunnilleen samanlaisena mummukoiran tulon jälkeen. Tosin enää ei puhuta mummukoiran olevan hoidossa vaan asumassa. Yllättävän hyvin asettui meidän lauman jatkoksi tuo pieni kiukkuinen otus :)

Olihan tässä talvella toki äksöniäkin, vähän vääränlaista vaan. Tiku-mummeli sai pahan epilepsiakohtauksen. toipuminen kesti monta päivää. Mutta sen jälkeen vauhti on ollut hurjaa. Keppi suussa pukkilaukkaa ja koko ajan pitäisi seurustella ja leikkiä. Ehkä tuo joskus rauhoittuu...